Defy the odds

Yksi vuosi lisää. 32 vuotta tulee täyteen, mutta tunnen itteni kaikkea muuta kuin ”aikuiseksi” jonka tältä iältä olettaisin, tai sitten olettaisin jos mun elämä muistuttais millään tapaa jotain vähän ns. normaalimpaa.

Lähdin ensin luonnostelemaan, miltä mun elämä olisi näyttänyt jos syöpä ei olis astunut kuvioihin, tai olisin selättänyt sen alkuvuosina, uhraten siihen max 3-4 vuotta, mielellään tietenkin jopa vähemmän. Mutta 4 vuottakin olisi ollut ihan täysin piece of cake, ainakin mun matkaan verrattuna. Ja sitten olisin pikkuhiljaa saanut vapaampaa elämää, olisin jaksanut opiskella ihan mitä ikinä halusin, löytää mun juttuni ja menestyä, matkustellla kun tekisin töitä ulkomailla. Tässäkin karkaan taas luonnostelemaan mennyttä, näin helposti se jossittelu alkaa, eikä jossittelu oikeasti johda minnekään, ainakaan hyvään paikkaan kun tarpeeksi jatkaa.

Mä en tiedä onko mulla toista vuotta edessä. Tulevaisuus on todellakin tuntematon, ja sitä on paras tarkastella tällä hetkellä päivä kerrallaan. Vähän on ensi viikon puolelle kalenterimerkintöjä, mutta todella vähän, ja ne pääsääntöisesti liittyvät eri palvelumuotojen muodostamiseen hoitohenkilökunnan kanssa, jotka tulevat mulle kotiin jeesiin arjessa tai turvaavat mun arkea kotona.
Perheen kanssa vietetty aika ei välttämättä mene kalenterimerkinnöissä mukana, mutta sitä teen kuitenkin ahkeraan, ja onhan se toki välttämättömyyskin tällä terveydentilalla, eli vanhemmat ovat osa mun arkea myös auttajina, läheisinä vierellä. Mutta vietetään myös ihan aikaa yhdessä, joka tapauksessa. Mun vegeilykuviot kun alkaa oleen aika hyvin hanskassa tätä nykyä, saan herkullista, ellen jopa herkullisempaa!, ruokaa porukoilla ja grillin kautta mm. ananas- ja sipulirinkuloita – mua ei tarvitse toistamiseen kysyä päivälliselle, oon jo paikalla!

Oon jo vuosia päihittänyt todennäköisyydet, hiljaiset ennusteet joita lääkärit ei kerro mulle, randomien odotukset mutta myös omat odotukset. Siitä on vähän päälle vuosi kun kotiuduin osastolta Jyväskylässä, todellakin päihittäen 99% lopun. Nyt kun mietin, niin kaikki aika tuntuu puuroutuvan mun mielessä. Moni asia tuntuu kaukaiselta, melkein kuin niitä ei olisikaan tapahtunut. Mutta kaikkea ON tapahtunut, kaikkea aivan käsittämätöntä, joista yksi on elossa oleminen. Vuotta myöhemmin palaa taas uudet sotkut vanhojen päällä vaatimaan päätä vadille, mutta en vaan suostu. En todellakaan koe, että ”yrittäisin sen yhtään enemmän kuin kukaan muukaan syöpään sairastunut” ja siksi jäisin henkiin, kun niin moni ei, en vaan tiedä miksi käy niin tai näin. En ole erilainen, en ole sen spessumpi, en ansaitse enemmän kuin joku muu. En osaa selittää tätä kaikkea oikein millään. Kuin lisätä, että totta kai tautitilanne etenee, eikä kukaan jaksa ikuisesti, fyysisesti tai henkisesti.

Iloinen kuitenkin siitä oon, että oon täällä. Tänään sai juhlia siskontytön 4-vuotissynttäreitä, ja ihan kohta vuorokausi vaihtuu 17.5. puolellle, ja olen itse synttärisankari. Tosin mitä isompi luku, sen hiljempaa ehkä siitä olen ollut. Enemmän mittaan aikaa koska on Halloween, koska on joulu, ystävien synttäripäiviä. Nämä mittaa aikaa määreinä, sen kaiken arjen keskellä kun sattuu ja tapahtuu omalla terveysrintamalla. Nyt siis enemmän näin, Nivolumabin aikana 2015-2018 sain täyttää kalenterin kaikella muulla ahkerallakin tekemisellä, kun kävin samalla 2-4 viikon välein 60min tipassa, ja olo oli tosi hyvä.

Tiedän, että huomenna saan hyvää ihan leipomon tekemää kakkua (halutaan äidin kanssa testata eräs kakku), ja saan taas hengailla perheen kanssa päivän. Sitten on nuo muutamat terveyteen liittyvät menot, ja sitten myös uutukaisena sekä vetovoimaisena ystävän näkeminen seuraavana viikonloppuna, se kiskoo mua reippaana ensi viikkoon! Pihaolot, turvavälit, hygieniat jne kunnossa, ollaan mietitty tai miettimässä, mutta maalaisjärjen kera on siunaus nähdä ihmisiä. Onhan noita koronarajoituksia muutenkin hellittämässä, vaikka totta kai riskiryhmäläiset saa aina olla varuillaan. Mä oon ollut varuillaan kevyemmin tai järeämmin 10 vuotta, uhitellen odotuksia ja todennäköisyyksiä. Omaan kuoreen vetäytyminen ja katoaminen saa siis nyt, jälleen kerran järjen kera, vähän hellittää. Jos käviskin pian noutajan keikka, se tulee MUN ehdoilla.

32 years. Come at me.

9 Comments on “Defy the odds

  1. Hi Beautiful ( also known as COURAGEOUS ) girl!

    Enjoy the day with your family.
    32 years young today !!!
    You have already experienced more about life than most of us ever do. Thanks for your wonderful blog and being able to share your feelings so openly and eloquently with your ’fans.’
    It’s wonderful.
    All my best wishes once again,

    Love,
    Marissa x

    Sure the cake was delicious too
    All birthday cakes have been proven to have secret health promoting qualities.x

    Tykkää

    • Hey my favorite aussie! 😊

      I thank you, for being one of my number one supporters, those are something you can never have too much! ♥️

      The decision to be as open as I wanna be and currently am, has been a good one. Whatever happens, fast or slow, I wanna take my ”internet community” with me, as well as this blog serving as a info platform for my friends and all, on what’s happening and what I think and feel about it. Seems to be working well for the moment, I can point over here to keep up with everything.

      And yes, the total of different birthday cakes come this evening will be a lot, but none with regret 😉 my dad’s birthday is also right around the corners, so there’s no stopping for having some cake 😉😂

      Thanks again for being around and cheering me on, Marissa 😊😘

      Tykkää

  2. Onnea! ❤ Mitä tapahtui vuosi sitten? Mulla on mennyt se ohi, kun olen vaan satunnaisesti seurannut.

    Mä täytän kesäkuussa 41 🤭 Tuntuu hurjalta luvulta, mutta se on vain luku 😊 Oon mä silti vähän 😳 39 oli sellainen, kun 40 alkoi lähestyä, et en enää ole nuori…

    Tykkää

    • Kiitos! ❤ reilu vuosi sitten piti mun tarina päättyä KSSHP:n teho-osastolle, sitten syöpiksen vuodeostastolle, mutta toisin kävi.. eli voit lähteä lukemaan täältä, jos haluat: https://noravee.com/2019/04/

      Tavallaan ikä on vaan numeroita, mutta.. jos omassa korvassa jokin särähtää useammin kuin kerran, niin on sillä kai sitten jotain painoarvoa itselle oman iän kohdalla.. ehkä? En tiedä oikein itsekään :'D

      Tykkää

      • Mä luulen, et sun kohdalla, jos sanoo ”ikä on vaan numeroita” niin se pitää siinä mielessä paikkansa, että olet ikääsi nähden kokenut paljon asioita, mitä muut sun ikäiset ei. Asioita, mitkä on pakottanut kohtaamaan mm. elämän rajallisuuden ja monet muut jutut. Olet takuulla henkisesti kypsempi ja viisaampi, JOS vertaa keskimääräisesti vähän yli kolmikymppisiin 🙂 Mä ajattelen, että se matka, mikä me kuljetaan täällä, kulkee myös syvyys-suunnassa.

        Jokaisen elämänkaari on niin yksilöllinen ja ainutkertainen.

        Joskus yksi päivä voi tuntua vuodelta, yksi vuosi silmänräpäykseltä, hetkessä voi aistia ”ikuisuuden” tai joinain hetkinä ajantaju katoaa kokonaan… Ajan kokemus vaihtelee. Ja on ihan ok. ajatella, et ikä ei todellakaan ole vain numeroita. On se niitäkin 🙂 Olisi epärehellistä väittää muuta.

        Se on vaan helppo ajatella, ettei oo, siinä kohtaa, missä tajuaa, että nuoruus on takana jo, kuten mulla… 🙃 Mä luulen, että se on meille jo nuoruuden ohittaneille, tietynlainen eskapistinen sutkautus 🤭 Toki olen kiitollinen, et olen selvinnyt tänne asti.

        Luen. Kiitos linkistä ❤

        Tykkää

Vastaa käyttäjälle Kiki Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: