Vasten mun kasvojani

Tulihan se sieltä. Isku takaisin, kun tunsi onnistuvansa. Olkoot 3 baby stepsiä, 3 päivää, 3 viikkoa, 3 kuukautta, 3 vuotta.. Universumi tykkää näistä kolmen kimpoista mun kohdalla. Ja ei, nyt ei puhuta kuitenkaan sellaisesta kolmen kimpoista.

Eilen, sunnuntai-illasta, kävin halailemassa seinää sekä rollaattori hyökki samalla päälle. Sitä kaatuu todella nopeasti, mutta toisaalta tosi hitaasti, koska ehdin miettiä ”ei pää edelle, EI pää edellä!” juuri ennen kuin rytisi, ei ollut mitään kontrollia, miten kroppa meni solmuun rollan kanssa, ja seinä ja lattia iski kiinni. Menin enemmän vasen poski edellä, suoranainen ihme ettei ole poskesta tai ohimolta kipeämpi, enkä ole mukiloidun näköinen. Mun teoria on, että olin jotenkin niin fletkumatona kaatuessa, etten jännittänyt mitään lihasta erityisesti, vaan olin sitten ihan rollan vietävissä, ja joten onnistuin välttymään isoimmilta tärskyiltä.

Olin vähän ennen tätä momenttia ehtinyt ottaa lääke, eli sinkki, sukat pois sekä tuubit, eli siis mitään sen ihmeellisempää kompressiota ei ollut, koska sitä on vältetty pistämästä mulle. Mutta tunsin kyllä, että nesteet humahtivat eteenpäin kun otin niitä pois, ja vähän ihmettelin asiaa. Ihmettelin itse asiassa isän kanssa ääneen asiaa myös, kun tämä tuli sanomaan, että mun vegenakit on tullut grillistä, tuu keittiöön syömään. Keräilin itseäni normaalin tapaan, puhelin mukaan rollan pussukkaan, feikki crocseihin olisi pitänyt heittää varmaan edes sukat väliin, koska nyt jälkiviisaana ne olivat kans aika liukkaat, koska mulla on pieni jalankoko, nyt isompi kun turvottaa, ja joku niiden välimaasto on hyvä, JOS on edes ohuet sukat. My mistake. 

Lähdin hitaasti löntystelemään, ehdin pois huoneestani ja metrin päälle, kunnes alkoi meneen jalkojen nilkat ihan sekaisin, kaikki kontrolli katosi, jalkapöydät tuntuivat kuin olisi takertuvat nilkkapainot kiskomassa kohti maata, kun voimat jaloissa eivät ole palanneet vielä(kään). Mulla on koko ajan ollut vähän vaikeutta nivelien kanssa, osittain kun ovat jo valmiiksi yliliikkuvat, ja sitten koska voimaa oon saanut ammennettua mm. pohkeista aika huonosti, koska polvet meinaavat mennä lukkoon jos ”venytän” jalan niin suoraksi. Nilkoissa on kans sellaista heiluu, seilaa meininkiä. Vasemmassa eniten, ongelmat ovat aina vasemmalla puolen selkeämmät. Joskin, nyt oikea jalka yrittää kovasti ottaa tätä taakkaa itselleen. Voi kun ymmärtäisi näiden sielunelämää……….

Mitäs nyt? No.. tulin osastolle, enkä vain piipahtamaan joka oli tietenkin alkuperäinen suunnitelma, ja jälleen kerran ambulanssin kyydissä, koska lumisohjossa en olisi pysynyt lainkaan pystyssä rollan kanssa, mennen vanhempien ”puutarhareittiä” alas, pitkin valkoista aitaa. Onneksi oli myös eri kuljettaja ja tämän työpari. Hikoilin ihan että jos sieltä tulee ne samat miehet taas… henkinen pokka oli siinä koetuksella.


Olisin ehkä ollut vielä porukoilla tai sitten omaan kotiin, en vieläkään ole täysin varma kumman olisin valinnut, jos olisin voinut valita. Tai voisin nytkin, mitä mä höpöttelen, mutta oli järkevintä ja nopeinta jäädä osastolle, mun omalle paikalle jotta huomenna nytkähtäisi asioita eteenpäin mahdollisimman nopeasti. 

Nyt siis kartoitetaan eri toipumistuen skenaarioita, lähden sitten omaan kotiin, porukoille tai sitten hoitokodin puolelle. Ja tässä nyt meinaillaan sitä hetkellistä apua, joka olisi tavoitettavissa läheltä myös yöaikaan, mutta millään tapaa ei vaatisi sinne jäämistä, vaikka asiakkaaksi ryhtyisikin. Tämä tehtiin mulle todella selväksi, koska mä olen muuten hyvissä voimissa tilanteeseen nähden, mieli on kirkas, energiaa on ja tätä rataa – mä siis selkeästi olen kaikkea muuta kuin sairaalakeissi, mutta en nyt mikään hoivakeissikään oikein, vaan jotain siltä väliltä, joka tarvitsee sen tietyn turvan ainakin olemassaolon. Se on esimerkiksi yöt, vaikka olenkin nukkunut kuin tukki pääsääntöisesti, kuten olen kirjoitellut. Sitten on kaatumisriskin + sen mahdollisen avun jota voin tarvita, selvittäminen, järjestäminen ja minimoiminen. Jaloista kun on todella vaikea sanoa, että miten tää kaikki tulee meneen, onko tuo 2x annettu sädehoito tarpeeksi antaakseen kuntouttavaa voimaa, joka ei taannu. 

Mun hartain toive olisi, että voisin rollan kanssa liikkua turvallisesti, ihosta pystyn pitämään huolen, ja on asiakassuhde ihotauti polille joka tapauksessa. Liikkuminen voi osittain tarkoittaa myös sitä, että turvautuu joissain tilanteissa sellaiseen kevyeeseen rullatuoliin, ja senkin hyväksyn, jos on pakko, mutta liikkumaan pitäisi pystyä. Kotioloissa ainakin, eli turvaa erinäisiin asioihin. Mun super lääkäri lähti selvittämään isoa liutaa asioita, joten huomenna olen varmasti taas jonkin verran viisaampi.

Fingers crossed!

PS. Välillä on vaikeata yrittää olla se ihminen, autettava ihminen tässä, eikä jokin luku potilastietoineen, olen siis elävä olento. Tällainen tiheätahtinen keikkaaminen ambulanssilla osastolle, ja osastolle ”takaisin muutto” menee jossain pakkohyväksynnän sumussa välillä, tai sitten jossain välinpitämättömyyden rajoilla, tunnistaen lähinnä sen, että jäätävä on ja se nopeuttaa myös asioiden selvittelyjä kun olen talossa paikalla.

8 Comments on “Vasten mun kasvojani

  1. Minkälaisia ne hoivakodit on? Ootko käynyt koskaan tutustumassa niihin? Kurjaa, et kävi noin. Herättääkö noi kaatuilut sussa turvattomuuden tunteita? Vai mikä se fiilis on? Niitä on varmaan monia ja kenties joka kerta vähän erilainen? Onneksi et ollut tällä kertaa yksin kotona 😊 Tsemppiä! Mulla vaan yltyy nää vatsakivut ja ripuli on huipussaan. Nyt elättelen toiveita, et olisin sittenkin saanut noron ruuasta… Let’s see 🥵 Lämpöö on 37.2 normaali mulla 63.1… Puuh. Ei kiitos mitään viikkojen korona-kierrettä 🙏

    Liked by 1 henkilö

    • Mä en oikein tiedä, mulla ei ole mitään kokemusta näistä aikaisemmin, ja hyvin vähän on mitään mitä olisin voinut kuulla, jonkun muun kokemuksia. Nyt ollaan taas tuntemattomilla vesillä omasta puolesta, joten tää on.. hyppy tuntemattomaan, selvittämään mikä on homman nimi, kaikki yhdessä, minä ja seuraajat? Vähän kyllä kalskahtaa ajatella, että olisin asiakkaana (yritän olla olematta potilas koko ajan, koska olen kuitenkin myös asiakas näissä kaikissa, sairaalassakin) jossain hoivakodissa, mutta toisaalta jos saan sieltä joksikin aikaa oman huoneen, ja se takaa mun turvan öisin (vaikka nyt olen tosiaan nukkunut kuin tukki kaikki paitsi eilisyön, eli pariin viikkoon mahtuu paljon hyviä, putkeen menneitä öitä niin sairaalassa kuin porukoilla ollessa), eli vastuu siirityisi siis heille, TAYSin sijaan joskin yhteistyötä tekevät tiiviisti, hoito ja asiointi TAYSissa ei muutu muuksi.

      Mua jopa pelottaa se ajatus ennemmin, kuinka heikko mun kroppa on. Kuinka paskaks se mennyt, että ihan arkiset, pienet, tyhmät asiat saattaa olla vaikeita. Kuten vaikka nyt kumartelin nostamaan lattialta mun hiusponnaria, enkä meinannut niin millään saada sitä tehtyä, jos unohdan jotain ”mun huoneeseen” porukoilal niin ei olekaan niin suitsaitsukkelaa kääntyä rollan kanssa ympäri ja käydä hakemassa koska tiedän sen olevan raskasta mennä ees taas vaikka normaalisti se ei ois mikääm ongelma :O )

      Mut voi ei, sun oireet pahenee, sais nyt kyllä olla olematta ainakaan koronaa, sitä rumbaa ei kukaan jaksais napata, ja erityselämisen lisäksi se schaiba vaan jatkuis ja jatkuis jos on raju. Noro on kans raskas mutta sen nyt ottais ennemmin kuin koronan, ei noro ole yhtä suuri uhka kokonaisterveydelle. Mä oon täällä peukut pystyssä ettei ole sitä, no, mielellään ei noista kumpaakaan, mutta jos sen jotain on oltava..

      Lueskelin pikaisesti sun aikaisemmat kommat, mutta ajattelin että vastaan tänään nyt tähän kun on tuorein, jotta voin sanoa, että oot mulla mielessä ja toivon kovasti, että on vaan jotain vähemmän akuuttia tai painavaa kuin korona ❤ kauheeta miten ihmisten niskaan lastataan niin kamalasti kaikkea juuri nyt :/

      Tykkää

  2. Hi Beautiful Girl,

    Your life sure is challenging at the moment!
    You are one tough, smart person.
    ( The Finnish healthcare system sounds excellent and reliable !)

    Love and sunshine,
    Marissa

    Tykkää

    • Hey,

      it sure is, in my case at least, and this time around. Especially in the having a doctor actually listening to the patient, me, and what I want. My docctor makes the day just by entering my room, she’s just so.. normal and yet superwoman-ly. If I’d ever become a nurse (nurse or social media studies were my to-go to plans during and after high school), I’d want to be like her with my patients. So many doctors are socially challenged, so my relief has been huge by having her in charge of my treatment, and that she is the way she is, desicive, listens, makes the impossibles possible. (I’m writing a love letter here, lol)

      Always awesome to hear from down under, when my blog stats show Australia, it always gives me a little smile 🙂 ❤

      Tykkää

  3. Hei! Laita ihmeessä palautetta ed. lanssikyydistä. Ei oo kiva, kun tulee henkisiä oireita, jos pitää lanssiin turvautua. Oot varmasti ihana asiakas. Jaksamista sinulle, moni asia on varmasti auki. Minulla on ollut kans Hodgkin, ja tuntuu että lihasvoimat on jääneet pysyvästi heikoksi, vaikka muuten norm. elämää terveenä elän. Tunnistan myös tuon apuvälineen kanssa törmäilyn (sairaala-ajoilta).

    Tykkää

    • Heippa!
      Täytyy kyllä pistää, oot jo ties kuinka mones joka sanoo samaa, rohkaisee pistämään palaudtetta menemään. Ei tällaista pitäisi joutua kohtamaan akuutin tai vähemmän akuutin hädän keskellä. Paskaa fiilistä voi mennä purkamaan muualle.

      Kyllä se syövän sairastaminen ja jos vaikka tervehtyykin, niin silti vie jonkin osan mukanaan, henkisesti ja fyysisesti. Olen kuullut monelta muuta saman tyyppisen oivalluksen, ja ihmetyksen. Ja harmin :/ Kaippa kroppa vaan muistaa.

      Tykkää

  4. Olisiko sinulla mahdollisuus kotiapuun ja sellaiseen rannekkeeseen, että voisit hälyttää apua jos kaadut tai käy jotain muuta? Kotona olisi kuitenkin varmaan aika kiva olla, saisi elää oman aikataulun mukaan 🙂
    Lämpimiä ajatuksia sinulle ja toivottavasti asiat nyt järjestyisi parhain päin.

    Tykkää

    • Moi!
      Juuri tätä tällä hetkellä on vireillään, ja ohjelmassa mm. huomenna! Koska ei osastolla olo kuitenkaan ole se mun paikka, oon siihen kuitenkin liian hyväkuntoinen, vaikka totta kai tarpeen tullen se taas on se paikka missä olla, hiuksenhieno ero siinä tuntuu tässä välillä menevän, ja sitten taas on turhaa rötväilyä perään. Mutta, muita vaihtoehtoja tässä selvitellään ja järjestellään par’aikaa, olen viisaampi huomenna 🙂 Ollaan peukut pystyssä, ja auringon säteiden lumossa (odotan mun partsille pääsyä NÄIN paljon, siellä voin chillata vähän kuin ulkona auringossa, ilman että lähden rasittamaan itseäni oikeasti ulos), sinä ja minä 🙂

      Kiitos kommentistasi! ❤

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: