Vapuksi kotiin

”Ei hitto tää vaan tulee takasin joka ilta ja aamu, ei pysty..”



Mun ajatukset muutamalta edeltäneiltä illoilta ja aamuilta. Päivän lopetus tai aloitus, tai pahimmassa tapauksessa kummatkin jälleen keskivartalokrampin ja selkäpuolelta tulevan paineen kourissa. Joka sykäyksittäin ärtsysi jopa pienestäkin liikahduksesta välillä, eikä voinut ennakoida juurikaan että mikä suunta nyt oli ”se väärä suunta”. Voimat loppui, fyysiset ja henkiset koska se vaikutti niin paljon nukkumiseen. Ilman kunnon unta ei vaan pärjää.

2 yötä ja 3 päivää siis syöpiksen vuodeosastolla. Aluksi hirvitti ajatus olla sairaalassa näin korona-aikaan, mutta oikeastaan korona ei näkynyt sairaalakuvassa sellaisena uhkana, vaan ennemminkin tosi hyvin hoidettuna kaikkine järjestelyineen ja valmiuksineen. Kun myös jätin enimmäkseen koronaotsikot parilta päivältä seuraamatta ihan harvaa lukuunottamatta, niin ”koronahuoli” jota muuten poden (maailman puolesta, en ensisijaisesti itseni vaikka olenkin riskiryhmäläinen) poistui päivän kuvioista. Sinänsä hyvä ottaa breikkiä, mutta toisaalta olen kyllä kuitenkin mieluummin ajan tasalla, kuin kuulen paljon jälkeenpäin eri tapahtumista, niin Suomen kuin muiden maiden osalta, mä haluan tietää. Vaikka tieto lisää tuskaa.

Niin, tieto lisää tuskaa. Nyt tiedetään että kaksi eri asiaa aiheuttaa saman tai suht saman asian kipuilua, joka on siis tämä keskivartalon kramppaus, aivan poven alapuolella, jossa myös tuntuu kihelmöinnit tai sähköiskut, jotka kertoo Mollukan möllöttävän sille kuulumattomalla paikalla, uudemman kerran, ja pyrkien kohti selkäydinkanavaa.

Magneettikuvat saatiin kiireehdittyä, muuten olisi ollut vasta 5.5. aika, mutta vastaava lääkäri tokaisi heti, että ne tarvitaan nyt, koska on päästävä kuitenkin tarkastelemaan tiettyjä alueita enemmän, koska sädehoiton suunnittelu-CT ei mennyt ihan putkeen, eli ei ollut tarpeeksi yksiselitteinen vaan kysymyksiä herättävä. Nyt ollaan vähän viisaampia, vaikka lopulliset kattavat lausunnot on vielä tulossa spesialistilta toivon mukaan ensi viikolla, koska näin Vapun kynnyksellä hän ei ollut enää käytettävissä. Magneetit kertoi kyllä sitten jotain muutakin, tuosta toisesta asiasta joka aiheuttaa kramppeja. Ja tämähän on PASKA. Kirjaimellisesti. Kuvat kertoi niinkin huvittavan (nyt huvittavan, aikaisemmin ei ihan niin) tiedon, että suolessa on poikkeuksellisen paljon kamaa, ja se osaltaan tietenkin aiheuttaa kipuilua suolistossa, joka mulla on muutenkin herkempi tuntemaan erilaisia vaivoja koska on IBS, ja nyt sitten mulle aivan täysin uudelle tavalla tämä mun suoleni mykkyrällä: kivut, polttelu ja kramppaus tuntuu heti poven alla ensin, pahimmillaan myös vieläkin ylempänä eli kirien kohti rintalastaa. Mulla ei käynyt mielessäkään että se voisi olla kipristelevä suoli, joka yrittää kuljettaa schaibaa eteenpäin, sehän sen duuni kuitenkin on. Ja tämä tuntui ja tuntuu armottomana kipuna. Ja koska keskivartalon aluetta on Mollukka ehtinyt rytyytteleen jo etukäteen, on sitten suolen oma rytyytys jo liikaa, kun nämä vuoronperään heittävät iskuja. Voi morjes näitä ihmisen vaivoja.. Hoitona on tietenkin ummetuslääkkeet – joita en tiennyt aikaisemmin erikseen edes tarvitsevani, koska olen käynyt joka päivä kuitenkin kakkosella (TMI, I know but don’t care) koska syön paljon kuituja, mutta suoli on kuulemma silti päässyt laiskistumaan sen verran paljon, huomioiden mun eri lääkitykset, että se ei ole riittänyt, vaan kumuloitunut sitten jossain ajassa, ja nyt rankaisee kipuiluna.

Mitä nyt tiedämme? No, kotiin oli hyvä palata ja nyt on päivitetty lääkeasiat eli pärjääminen omassa arjessa. Sädehoitoasiaa jäädään venaamaan. Kuituja luonnollisista lähteistä saa kiskoa lisää ja apteekin avut päälle. +10kg nesteitä kertynyt jalkoihin (ja tämän vuoksi osasta raapaleista kehittynyt avohaavoja, joista tihkuu sitten tätä ylimääräistä kirkasta kudosnestettä) ja muuta turvotusta ympäri kroppaa (mm. kasvoista kyllä näkee… kortisoni).

Ja tiedämme myös, että syöpä etenee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: