“Virallinen hoitolinjaus…”

Nyt ollaan vapaa-ajolla. Tiettävästi ei ole mitään hoitoja tarjolla, kun immunologiset on pois suljettuja. Mutta tämä päätelmä saattaa koskea vain tämän hetken tarjontaa, ei sitä mitä voi olla tulossa tai joita on vielä sellaisessa vaiheessa, että markkinoilla niitä ei vapaasti ole tarjottavissa. Esim. sainhan mäkin tämän Nivolumabin 2015 erikoisluvin, ensimmäinen Suomessa hodarin hoitoa varten, ennenkuin sitä rupesivat saamaan muutkin laajemmalti.

Joten “ensimmäisen kierroksen” konsensus on, että mitään hoitoja ei ole juuri nyt tarjolla, jos (eli kun) niille tulisi tarvetta. Olen itse kuitenkin tehnyt tutkimustyöni asian suhteen, jutellut paljon ihmisten kanssa kansainvälisillä foorumeilla, lukenut tutkimusdataa, edistyviä kliinisiä tutkimuksia jne, ja olen lähettänyt vajaan kymmenen lääkkeen listan eteenpäin lääkärilleni, jotta voisimme yhdessä mennä ne läpi – ihan vaikka jos kaikki olisivatkin ihan susia jotka eivät sovellu mulle, mutta ainakin ne on sitten tosiaan käyty läpi. Tämä mun lista kuitenkin menee spesialistille jotta näihin voi vastata parhaiten asiaan erikoistunut henkilö.

Ollakseni rehellinen, niin tottakai se tuntui kylmältä vedeltä kasvoilla kun toteamus on, ettei juuri nyt ole mielessä mitään mitä voisi mun keissiin tarjota. Ja luin sen valitettavasti vahingossa Kanta.fi:stä. Tiesin ettei sinne välttämättä kannattaisi mennä nuuskimaan, mutta en mahda itselleni mitään, ja törmäsin tähän päätelmään sen osion yhteydessä, jossa oli verikoetuloksiani, joita alunperin lähdin sieltä vilkuilemaan. Olin juuri astunut sisään Prismaan, jokseenkin hengästyneenä sekä erittäin hikisenä, mutta pari sekuntia kyllä vähän kylmäsi ja suuntasin läheiselle penkille istumaan, rauhoittumaan. Ei ole ensimmäinen kerta tässä tilanteessa, kuten useamman vuoden mun mukana kulkeneet lukijat tietävät, mutta ollaanhan me kaikki ihmisiä. Mutta, keräsin siinä penkillä itseäni, lähinnä siis pyyhin jatkuvasti paperilla naamaa, hiusrajaa ja niskaa kun hikoilin niin hulluna, ja suuntasin sitten asioilleni eli ensin apteekkiin, ja siitä sitten ruokakaupan puolelle. Onneksi oli kuulokkeet mukana, koska omaan maailmaan sulkeutuminen musiikin kanssa rauhoittaa, isompaa sekä pienempää rauhattomuutta. Tällä hetkellä kuuntelen paljon Billie Eilishiä.

Nyt perjantaina olen silti siis tapaamassa vihdoin omalääkäriäniä TAYSissa, jota en viime kerralla nähnytkään kun olin joutunut siirtämään vastaanottoaikaa, ja heidän päässä oli sitten tapahtunut moka ettei vastassa ollutkaan omalääkärini. Ja he ymmärtävät täysin, että haluan asioida juuri omalääkärini kanssa, pitkä ja hyvä hoitosuhde, joten siksi sitten vähän tällaisia järjestelyjä täytyi tehdä. Ja hänen kanssaan puhelimessa jutellessa olimme sitä mieltä yhdessä, että hyvä sopia sitten vielä aika erikseen spesialistille siitä lääkelistasta, niin tulee varmasti ensikäden tietoa ja voin esittää kaikki kysymykset, joita mieleen juolahtaa tai joita olen ehtinyt sitten jo valmistelemaan juuri sitä vastaanottoaikaa varten.
Mun “virallinen hoitolinjaus” tällä hetkellä on palliatiivinen, seurataan tilannetta ja reagoidaan tarpeen mukaan. Mikä palliatiivisessa yleensä tarkoittaa helpottavaa tai pidentävää hoitoa, karkeasti ja lyhyesti ilmaistuna. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä mulle sinänsä, että tämän omalääkärini olen alunperin juuri vakiuttanut lääkärikseni vuosia sitten juurikin tämän samanlaisen tilanteen takia, eli hoitoja ei ollut tarjolla, ja silloin oli tämä sama linjaus: palliatiivinen, ja että menin sitten aina palliatiivisen polin puolelle häntä tapaamaan. Olkoot spesifi nimike, osasto, whatever mikä vaan, mulle on tärkeintä että juuri hän on mun omalääkäri, jota tapaan ja jonka kanssa mietitään tulevaisuutta, sekä myös ihan arjen asioita, ihan mitä vaan tarpeen mukaan.

Samalla myös otetaan perus keuhkonröntgen kuva, ihan varmuuden vuoksi kun kortsoniannoksen kanssa on saanut säätää, kun on nyt kahteen otteeseen tullut sitä vähän raskaamman hengityksen oiretta, joka kyllä sitten tasoittuu kun kortsionia nostaa. Ja nyt yritän taas päästä sitä alentelemaan, ja toivon kovasti että keuhko jaksaisi pysyä messissä annoksen tiputtamisen kanssa. Tänään siis lähdettiin liikkeelle 20mg annoksesta, 40mg se oli taas suurimmillaan, sitten 35, 30..

Fyysinen kuntoutuminen edistyy hiljalleen, mutta olenhan mä edelleen hidas, ja olen hikoillut kuin paistettu sika kortisonin takia, ja mielialat menneet sen takia kamalaa vuoristorataa. Tekee mieli sulkeutua kotiin, olla näkemättä ketään ettei kukaan näkisi miten kortisonin syönti on vaikuttanut mun ulkonäköön, ja kuinka valun hikeä. Ketään ei ehkä oikeasti kiinnosta, mutta mulla on niin tukala olo että siitä tulee sitten aika paska fiilis. Ja se on se kokonaisuus, miltä kroppa fyysisesti tuntuu ja sitten miltä se näyttää. Mun on aina ollut helpompi henkisesti käsitellä ja jaksaa kaikkea todella stressaavaa ja raskastakin, jos mun sairastaminen ei ole näkynyt juuri ulkopuolelle, eli olen voinut itse kontrolloida sitä, mitä muut ihmiset näkee ja tietää musta. Mulle tämä on ollut voimavara, että saan itse päättää ainakin tällaisesta asiasta, kun en voi päättää että nyt syöpä läks helvettiin – vaikka olen sitäkin tottakai kokeillut.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s